Petturi ja kiusattu? 
01.tammikuu 2013
Aattelin ihan täsä vuoden toisena päivänä kirjoittaa taas tänne blogiini jotain tekstiä, jolla ei ole loppupelissä minkäänlaista arvoa. Eihän näitä tekstejä kuitenkaan kukaan ota tosissaan, vaan luulee kirjoituksiani pelkiksi tyhjänpäiviksi kirjoituksiksi. Valitettavasti tässä ny voin vain todeta, että kaikki kirjoittamani tekstit pitävät paikkansa ja minuun sattuu. Eihän sillä ole väliä, että kuinka paljon minuun sattuu, kun halutaan vaan enemmän kiusata ja kiusata.

Lyhyesti kerron tässä vielä, että elämäni on ollut kokoajan yhtä helvettiä. Vanhempani ei ole millään tavoin auttaneet, vaan ennemmin potkineet pellolle, joten he ovat minulle kuolleet. Kouluissa minua kiusattiin kaikin tavoin, koska olen aina ollut luokan pienen, mutta en ole kuitenkaan ollut se heiveröisin.

Ny kun olen menettänyt kaiken niin, ystävät vaan puhuvat selkäni takana paskaa ja kertoilevat minusta perättömiä juttuja uusille ystävilleni. Enhä täsä pysty enää luottamaan kehenkään. Alkaa tuntumaan, että todellakin on parempi haudata itseni tähän paskaan maahan.

"Veriseen loppuun asti."

kommentoi ( 892 näyttöä )   |   ( 3 / 659 )
Loppulaskenta alkanut 
31.joulukuu 2012 - Yleistä
Toden totta tänään on vuoden viimeinen päivä, mutta tämä taisteluni ei ole vieläkään loppunut. Edelleen joudun taistelemaan asemastain tässä kylmässä ja sekavassa maailmassa. On alkanut tuntumaan sieltä, että miksi taistella tässä oman elämän hyväksi, kun ystävät puhuvat pelkästään paskaa selkäni takana. Heille toivon, että yksinkertaisesti tuskallista kuolemaa ja varsinkin nyt että heillä räjähtäisi ilotulitteet naamoille. Ensimmäisten joukoissa voisi mennä ihan vapaasti Mira & Patrik Pennersten ja myös koko novo***** -kananvan kuuntelijat & juontajitkin. Tuon listaan voisin lisätä myös säälittävät ystävät, joilla eivät todellakaan seiso mun tukena.

En kaipaa enää mitään....onha mulla Sir Mölli uurna (1999-2003)!


Matkaan yksinään kaupunkiin, jossa vertaa tulen tekemään.

Ei hän mulla koskaan ollutkaan muita!
kommentoi ( 773 näyttöä )   |   ( 3 / 664 )
Totuus! 
15.joulukuu 2012
Mitä turhaa täsä mitään tänne kirjoittaa, ku ei kuitenkaan kukaan näitä tekstejäin usko. Alan pikku hiljaa myöntämään itsellein suoran tappion ja sitä kautta todeta vaan itsellein, että ei täsä kannata mitään taistella eikä muutakaan tehä.

Tässä yksinkertaisesti totean vaan, että todellinen paskanjauhaja ja selkäänpuukottaja on Novoaseman juontaja Mirero eli Mira Pennersten. Hän vain leikkii v****u ystävää, mutta todellisuudessa hän ei ole mikään ystävä. Kaikki jotka sen tuntevat ja luulevat että hän on mukavan oloinen ihminen, nii on todella VÄÄRÄSSÄ!
kommentoi ( 857 näyttöä )   |   ( 3 / 619 )
Tuntematon minä 
06.joulukuu 2012
Välillä tuntuu, että olen vain tuntematon sotilas, jota ei eres haluta oikeasti tuntea. Kuitenkin halutaan vaan ympäri kaupunkia kertoilla minusta mitä ihmeellisempiä juttuja, joilla ei ole mitään todellisuuden kanssa tekemistä. Täsä on jo monesti yrittäny kaikin tavoin selvitä ongelmista, mutta aina niitä tulee vaan eteen ja eteen. Välillä tuntuu todellakin, että olen yksin tässä maailmassa ja ystävät & kaverit haluavat vaan puukottaa selkään mua. On alkanu tuntua, että olen myös pelkkää tyhjää ilmaa, jota kohtaan voi hyökätä milloin vaan, koska ei siihen osu. Voin todellaki kertoa tässä, että olen vuodattanu monet veret itsestäin ulos ja myös monet kyynneleet iltaisin.

Tämä vuosi on ollut erittäin raskas, kun olen menettänyt todellaki elämäni rakkaipani ilonlähteen ja se oli Essi-kissani. Hänen kanssa ehtisin viettää peräti 13 pitkää vuotta. Oli siinä ajassa ala- ja ylämäkiä, mutta aina me pysyttiin yhessä. Loppujen lopuksi eromme tielle tuli vanhempani ja sitten saatanan sossu! Ystävätki hylkäsi minut tai siis meidät. Joka aamu ku aina herään niin tuntuu, että petin Essini lupauksen ja muutenki (itken) elämäni on tuhoutunut. Ei taira kukaan ymmärtää kuinka ikävä mulla on Essiäni. En tiärä onko hän eres elossa ja missä se on.

Todellaki vuoden alussa menetin kissani ja nyt olen siitä lähtien ihme vitun paikassa, jossa ei pysty mitenkään elää. Ei ole omaa vessaa, ei omaa keittiötä. Ruuanlaitto taidotkin tässä katoaa ja muutkin halut elää, ku ei mistään tule sitä apua!

Sen voin vielä todellakin kertoa, että minua ahdistaa tämä koko vitun kotikaupunkini. Tällä kaupungilla ei ole minulle mitään annetavaa. Mitä nopeammin täältä pääsen pois nii voi aloittaa uuden elämän, johon en tarvitse enää vanhoja ystäviä enkä tätä kotikaupunkiani.




kommentoi ( 800 näyttöä )   |   ( 3 / 633 )
Tyhjätkin seinät kusettaa 
04.joulukuu 2012
Onha se täsä elämässäin nähty, että seinäkin kusettavat samalla tavalla kuin ystävät jotka muka niitä olevansa. Minulla alkaa loppumaan omat voimani, kun saan vaan pelkkää haukkumista ja syyttelemistä. Tairankin tässä suoraan paljastaa lopulta totuuden, joistakin teidän rakkaista ystävistä.

Tämä teidän rakkaan vääryyskanavan juontajan Mirero tai mikä ny onkaan nykyään. On todellisuudessa todellinen selkään puukottaja ja leikkii ystävää. Minä olen päättäny, että se ämmä ei tule lähelleni ja eikä tule olemaan minulle minkäänlainen ystävä. Hän vain pilaa toisten elämät. Minulle hän on oksettava läskimäinen & ihramainen olio....ei eres näytä ihmiseltä. Toivon vaan, että Suomeen tulisi piakkoin LÄSKIVERO.

Olen jo huamannu, että ettei mun kirjoituksia tai ylipäätänsä puheita oteta tosissaan, joten tairan vaan jatkaa kuitenkin näitä typeriä tekstejen kirjoittamista.

kommentoi ( 780 näyttöä )   |   ( 3 / 662 )

<< <Edellinen | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | Seuraava> >>