Harmi ku kesä loppui kesken 2017 
08.elokuu 2018 - Yleistä
Täytän tänä kesänä jo 42 vuotta. Olen tässä saanut maistella tätä elämää jonkin verran, mutta enimäkseen yksinään. Ellei ota huomioon, että olen ollut tämän elämäni aikana kolme kertaa kihloissa, mutta yksikään niistä ei ole päätynyt avioon asti. Se tässä kyllä hieman harmittaa ja myös surettaakin tai oikeastaan miksi surisin tätä elämääni. Kun tässä alkaa miettimään surullisia asioitani, niin loppu pelissä minua tässä syyllistetty. Juuri sen niiden takiahan mä olen nykyään paljon enemmän surullisempi ja yksinäisempi. Todellakin yksinäisempi oon ja eikä mitenkään oloani ole helpotettu, vaan enemmän tuhottu. Ehkä onki parempi, että vaivun kokonaan unholaan. Ei minun tarvii iloita tai edes olla iloinen elämässäni.
Aattelin ny vaan kertoa tarkemmin viime kesän tapahtumista, jotka vieläki vaikuttaa elämääni. Tämänkin jutun taustalla on noin 6-7 vuoden takainen episodi, johon minä EN OLE vieläkään saanu vastauksia. Kerrotaan siitä ny lyhyesti seuraavasti. Silloin tapasin muutaman vuoden takaa ihastuttavan ystävän nimeltä Anna (nimeä ei ole muutettu) yhdessä Turun baarissa, jossa juteltiin kahdestaan kuin vanhatkin ystävät. Ajan myönten siihen pöydän äärelle tupsahteli ulkopuolisia ihmisiä. Siinä me sovittiin Annan kanssa, että mentäisi jonneki muualle istumaan ja jatkamaan juttujamme. Minä menin baarin ulkopuolelle röökil ja soittamaan taxia meille kahdelle. Kun olin ehtiny soittaa taxin, nii yksi näist ulkopuolisista tuli mulle sanomaan, että "EI ANNA LÄHDE MUKAAS!". Tuon jälkeen yritin normaalisesti kysyä Annalta syytä, mutta tämä ulkopuolinen esti ja esti. Otin sen taxin ja menin yksinään toiseen baariin istumaan. Uudesta baarista lähetin viestin Annalle. Se viesti ja se tapaaminen oli vika sitten ennen heinäkuuta 2017, ku vanhingossa tavattiin ja alettiin taas juttelemaan kodittomien rakennuksessa. Ensimmäiset päivät kylläkin meni hieman jollakin tavoin pakoillen, vaikka olin usein samaan aikaan Annan kanssa röökillä. Ennen kuin Anna tuli tuonne jossain näin lauseen ”You know my name”, joka vaihtuu nopeasti nimikirjaimiin AR. Sitten tuli se päivä, kun Anna asettui tuonne kodittomien rakennukseen asumaan. Sen verran voin kertoa ja varmaan huomaatkin, että nimikirjaimista ensimmäinen osuu ainaki suoraan Annaa ja sen voin myös sanoa, että toinenkin kirjain osuun täysin Annaan sukunimen perusteella. Koska hänen sukunimensä alkaa R-kirjaimella.
Siellä kodittomien asustotolassa tupakkapaikalla me alettiin juttelemaan kaikenlaisista asioista jokaisena päivänä ajasta riippuen. Yleensä aamut alkoi siten, että Anna kysyi minulta ”Otanko kahvia?” Anna kaatoi kahvia kuppiini ja välillä hän kantoi kahvikuppini patiolle tarjottavaksi hänelle sitten tarjosin patiolla röökin ja sit vaan taas juteltiin. Yhtenä päivänä Anna näytti kauniita kuvia ja videopätkiä siileistä ja kertoi niihin liittyviä asioita. Näin meni heinäkuun päivät ja kohta olikin alkamassa elokuu sekä minun lähtöni pois kodittomien asuntolasta. Silloin Anna ehdotti, että me voitaisiin mennä viettämään yhteistä aikaa sunnuntaina 6. elokuuta Ruissaloon ja siellä vaikka grittaisiin siilien kanssa. Valitettavasti tuo päivä oli sateinen ja muutenkin huonokelinen...HÖH! Aamulla Anna ehdotti aamukahvin merkeissä että käytäis kaupas ostamassa lättyaineksia ja jotain muuta pientä herkkua, kun lähdet pois, Käytiin kaupassa ostamassa ne tarvikkeet ja otettiin muutamia kauniita kuvia kauppamatkalla. Siinä meni se päivä sitten kauniisti. Samana iltana Anna halusi vielä, että me voitaisiin huomenna mennä leffaan.

7. elokuuta aamupäivän aikana käytiin yhdessä syömässä El Namissa ja sen jälkeen käytiin mm. Kelassa ja peräti poliisilaitoksella, kun Annan piti hoitaa yksi hänen asia siellä. Noiden jälkeen käveltiin takaisin Turun keskustaan siinä juteltiin ja päätettiin yhdessä mennä pikaisesti keilaamaan ennen leffaa. Leffa joka käytiin kattomassa oli Musta torni. Illan tai oikeastaan yön aikana mene vielä kirjoiteltiin toisillemme facessa ja voit niit tekstei...

Tämä tarina jatkuu....

Kommentit 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi alla sijaitsevaan kenttään.









Korostus:


:) :v :( :o :I ;) [o